Ihastuin Trogiriin

Trogirin vanhakaupunki vei mun sydämeni ❤️

Minusta kaikki kiviset vanhat kaupungit täällä on todella ihania, mutta varsinkin Trogir kapeine kujineen ja pikkuruisine putiikkeineen teki vaikutuksen ❤️

Kapeat kivikujat sulivat sydämeeni 💖

Myös lapset puikkelehtivat pienten kujien tarjoamissa hauskoissa piilopaikoissa. Jos yhtään olisimme tunteneet paikkaa paremmin, olisimme antaneet lasten piilotella rauhassa. Vieraassa paikassa, jossa kujat risteilivät joka suuntaan, olimme kuitenkin itsekin suunnasta sekaisin, joten suurinpiirtein kuuloetäisyydellä piti pysytellä.

Daniel hyvin kapeassa kiviseinämien välisessä kolossa, joita siellä oli paljon!!

Pyhän Dominicin kirkko palmujen ympäröimänä

Kamerlengon linnoitus, johon olisi myös päässyt sisälle maksua vastaan.

Kaduilla ihmiset hymyilivät ja tervehtivät, niin toisiaan kuin myös meitä. Pienten putiikkien kauppiaat istuskelivat torituoleilla rupattelemassa ja tulivat liikkeeseen vasta, kun näkivät asiakkaan menevän sisään. Niin ihanan huoletonta, kiireetöntä ja rauhallista, mutta kuitenkin täynnä elämää, ääniä ja naurua. Jos olisin voinut, olisin jäänyt sinne ❤️

Kävimme myös Saint Lawrencen katedraalissa, jonne lapset pääsivät ilmaiseksi ja me vanhemmat maksoimme 25kn/hlö eli noin kolme euroa. Itse katedraali ei niin meihin tehnyt vaikutusta, kun emme ole mitenkään uskonnollisia (usko ja uskonto on eri asia 😉 ), mutta 47 metriä korkeaan kellotorniin kannattaa ehdottomasti kiivetä. Jos sinulla on pientäkin korkeanpaikan kammoa, on jo torniin kiipeäminen elämys😱

Portaat sinne olivat ensin ahtaat, pimeät ja liukkaaksi hioutuneet kiviset kierreportaat. Kahta ei portaisiin vierekkäin olisi mahtunut. Kattotasanteen jälkeen kipuaminen ylöspäin jatkui tällä kertaa leveillä, avonaisilla ja korkeilla askelväleillä olevilla rautaportailla. Horjahduksen sattuessa putoamaan olisi päässyt sekä porrasaskelmien välistä että portaiden sivusta. Bonuksena se, että monen kymmenen metrin pudotus alaspäin näkyi kokoajan silmien edessä. Keskittyneesti, rauhallisesti ja tiukasti kiinnipitäen oli siis edettävä. 

Itselläni ei edes ole korkeanpaikankammoa, mutta kyllä sydän hakkasi ja jalat tärräsi, kun olin ylhäällä. Mietin jopa, että onko pakko uskaltautua takaisin portaisiin vai jäisikö sinne 😅
Janilla matkanteko tornia kohti oli asteen haasteellisempi ja hän jäikin kertaalleen pienelle välitasanteelle haukkomaan henkeään ja keräämään rohkeuttaan. Olin jo varma, ettei korkeanpaikankammoinen mies edes yritä jatkaa matkaa, mutta niin vain hän sitkeästi voitti pelkonsa ja ilmestyi torniin vähän myöhemmin👍

Alle 14-vuotiailta lapsilta kellotorniin kiipeäminen onkin kiellettyä. Tähän väliin tunnustus, että me tosin rikoimme sääntöjä ja pojat tulivat mukana. Uskalsimme heidät ottaa mukaan, sillä tiesin heidän kuuntelevan ohjeet, olevan portaissa rauhallisia, eivätkä säntäilleet mihinkään. Pojille kiipeäminen olikin selvästi helpompi homma kuin meille heikkopäisille aikuisill.

Kellotornista maisemat olivat upeita. Satuimme vielä olemaan paikalla juuri sopivasti auringonlaskun aikaan, joten kiipeäminen sinne oli jokaisen sydämentykytyksen arvoinen ❤️

Trogirin vanhakaupunki auringonlaskun alla 💖

Näkymä Trogirin katedraalin kellotornista 💖